Neliulotteisuus - tarua vai totta?

"Neliulotteisuudesta, iltaa!".

Lupasin vähentää kirjoittelua, mutta tämä asia nousee yhä edelleen mieleeni ja toivoisin siihen "auttavaa kättä" ("guiding hand"). Mitä sanotte seuraavasta?

Geometrinen neliulottuvuus (toisin kuin Einsteinin ehdottama aika) rakentuu imaginaarisen ohuista kolmiulotteisen maailman siivuista. Miksi? Koska korkeammat ulottuvuudet rakentuvat niin, esim. kolmiulotteisuus imaginaarisen ohuista kaksiulotteisuuden tasoista.

SALVADOR DALI esitti upean yksinkertaistuksen neliulotteisuudesta ohessa nähtävässä Ristiinnaulitun kuvassa.

Ongelma on kuitenkin neljännen ulottuvuuden suunta. Muistatte varmaankin geometriasta kolmiulotteisuuden koordinaatiston (Imatran Yhteislyseossa Pentti Koskisen erinomaisen selkeää opetusta 60-luvulla kuunnelleet ystäväni varmasti muistavat)? Mihin suuntaan voimme siitä neljännen ulottuvuuden "sojottaa" (karjalainen sana, ei sivumerkityksiä)?

Toinen ongelma on enemmänkin eettinen. Katsokaa kättänne! Hyväksyttekö sen, että kätenne on vain kolmiulotteinen varjo neliulotteisesta kädestä, joka osoittaa meille tuntemattomaan suuntaan neliulotteisuudessa?

"Olemme varjo vain", sanoo Rouvamme. Siispä haastan kaikki mukaan ajatustalkoisiin nimeltä mainitsematta (mm. tällaisiin pohdintoihin paneutuneet luokkatoverini IYL:stä).

Siispä! Kaikki, jotka saunan jälkeen mökkilaiturilla / kotisohvalla istutte, osallistukaa pohdintatalkoisiin! Millainen on neliulotteinen todellisuus, joka Salvador Dalin mukaan meitä kaikkia odottaa? Missä päin on neljäs ulottuvuus, jota kohti ainakin oma mieleni suuntautuu?

- Kiitos ajastanne, jos tänne asti jaksoitte lukea.

PAAVO, "MERI-LAPIN LEPAKKOMIES"

Huomenta, jos kello kaksi yöllä niin sopii sanoa!

Heräsin kesken hyvin aloitettujen unieni Muuratsalon Vanhuksen höpötykseen:

- Nyt on Paavolle pöytä katettu ja peti petattu....

Ryhdyin miettimään. Näinkö onkin? "Meille on tullut Paavo"?

Olen nähnyt elämäni aikana monia yrityksiä saada maailmanmeno tolkulliseen kuntoon: kommunismi, kiihkokapitalismi, hippiliike, vennamolaisuus, "yhden pysähdyksen taktiikka" ja mitä niitä on ollutkaan. Ympäristönsuojelun professorini Pekka Nuorteva sekä Keski-Suomen tunnetuin kalastaja Pentti Linkola ovat toisaalta varoittaneet jo vuosikymmeniä sitten karusta lopustamme, joka ajoittuu juuri kuluviin vuosikymmeniimme. Kumpi romahtanee ensin, maailmantalous vai Rolling Stones-yhtyeen kunto?

Mutta Paavo ja alkiolaisuus! Mikäpä ettei? Enpä ole koskaan kuullut pahaa sanaa alkiolaisuudesta, ja osa-aikaisena nauriinviljelijänä olisin valmis antamaan osan sadostani nälkää kärsiville.Onko Paavo poliittinen messiaamme, "Second To None", kuten amerikkalaiset sanoisivat?

Taidanpa levätä tämän mietiskelyni jälkeen. Mutta kannattiko ajatella? Kaikki aina lyttäävät mielipiteeni...mutta ehkäpä tämä yöllinen pohdintani herätti teissä kuitenkin ajatuksia? Paavo, "Meri-Lapin Lepakkomies", pelastaa meidät? Eihän Muuratsalon Vanhuskaan olisi minua turhaan herättänyt?

Ikävien tosiasioiden kohtaamisesta ja asioiden hoidosta.

Huomenta!

Kun asiat alkavat mennä huonoon suuntaan (ympäristö, maailmantalous, bioliuotus), voidaan asiaa pohtia julkisuudessa (emmehän elä Stalinin aikoja, emmehän?). Kun joku esittää arvion asioiden todennäköisestä kehityksestä tulevaisuudessa, tapahtuu usein seuraavaa (vapaasti, Muuratsalon Vanhuksen ajatuksenkulkua seuraten):

1. Sanotaan, että lähtötiedot ovat virheelliset. - Asiasta soitetaan iltalehtiin.

2. Sanotaan, että lähtötiedot ovat kenties oikeat, mutta analyysi "päin prinkkalaa". - Asiasta soitetaan iltalehtiin.

3. Todetaan, ettei kohdilla 1. ja 2. ole merkitystä, koska asiasta kertovan tahon munuaisten lopputuotteiden virtaussuunta on kääntynyt poikkeavasti päätä kohti ja hänestä on tullut ilonpilaaja. - Asiasta soitetaan iltalehtiin.

Päätelmät: asiasta kertova taho hoidetaan suomalaiskansallisella tavalla eli viedään navetan taakse jne. (tästä ei välttämättä soiteta iltalehtiin).

Kun jonkin ajan kuluttua todetaan, että navetan taakse viety taisikin itse asiassa olla oikeassa (virtsan virtaussuunta ei enää meitä mietitytä), ryhdytään etsimään syyllisiä asioiden ns. tolalle (vrt. Stalinin vainot ja nykyaikainen tapa anta toimitusjohtajalle potkut). Syyllisetkin viedään navetan taakse etc. - Asiasta soitetaan iltalehtiin.

Jos vieläkään ei tapahdu käännettä parempaan, palautetaan sekä alussa että myöhemmissä vaiheissa navetan taakse vietyjen maine, kiinnitetään heille muistolaatat navetan etuseinään, mennään itse navetan taakse ja tehdään se, mitä jokaisen kunniallisen ihmisen vastaavassa tilanteessa tulisi tehdä. - Asiasta soitetaan iltalehtiin.

Mutta - entä, jos tilanne ei VIELÄKÄÄN korjaannu? Navetan taakse on viety jo verrattain suuri joukko asianomaisia, eikä parannusta näy ns. mailla eikä halmeilla?

Muuratsalon Vanhus avaa väsyneet, kaiken nähneet silmänsä ja sanoo:

- Seuraavaksi kannattaisi purkaa se navetta ja kokeilla vielä uudelleen.

Laiskuus vs. saamattomuus?

Palaan, reippaat alkuillan unet nukuttuani, teemaan "Laiskuutta vai saamattomuutta?"

Itse näkisin, että (aikaan)saamattomuus merkitsee tilaa, jossa henkilö tietää jättävänsä tekemättä asioita, joita hänen kannattaisi/olisi syytä/täytyisi tehdä. Tästä johtuen hän, toisin kuin laiskuri, tuntee huonoa omaatuntoa ja ahdistusta. Tyypillisin esimerkki saamattomasta ihmisestä on (käsittääkseni) I.GONTSHAROVIN kuvaama, jalosukuinen herra Oblomov, jonka mukaan on nimetty myös romaanin kuvaama mielentila: "Oblomov +‎ -ism, after the nobleman who rarely leaves his bed in Ivan Goncharov's novel Oblomov (1859)." (WIKIPEDIA). Herra Oblomov tosin tietää, mitä hänen pitäisi tehdä, ja useinkin hän, kuuleman mukaan, aktivoituu hetkeksi vaipuakseen kuitenkin pian takaisin "oblomovilaisuuteensa".

Uskonnollis-kosmologisen Urantia-kirjan opetuksiin kuuluu puolestaan seuraava kirjallisuusote (Yhdysvalloissa päätettiin, ettei kirjalle ole olemassa tekijänoikeuksia, joten jätän viittaukset pois):

"Saamattomuudesta irti pääseminen vaatii päätöksentekoa, ryhdistäytymistä ja aluksi epämukavuuksilta tuntuvien velvollisuuksien tekemistä. Se vaatii aina sitoutumista, jonka hankkiminen kestää pitkään. Tavaksi tuleminen on kuitenkin vain ajan kysymys, jos sinnikkäästi ponnistelee laiskamatoa vastaan, sitä joka houkuttelee olemaan tekemättä ja päättämättä mitään. Ja se laiskamato on meidän mielessämme vellovat ajatukset ja tuntemukset, joita emme rajoita tai hävitä. Mutta niin tehdessämme ja onnistuessamme, oitis alkaa tapahtua ja palkintona on mielen tyytyväisyys, saavuttamisesta johtuva ilo. Tulemme huolehtineeksi sekä aineellisista että hengellisistä velvollisuuksistamme, kukin omalla persoonallisella tavallaan."

Huomattakoon tekstissä mainittu käsite "laiskamato", joka on teoksen laatijan/laatijoiden mukaan saamattomuuteen houkutteleva tekijä.

Tämä pitkähkö kannanottoni olkoon merkkinä siitä, että olen kyseistä, inhaa taudinaiheuttajaa vastaan hetkellisesti pystynyt taistelemaan ja tämän pohdinnan kirjoittamaan. Taidanpa ylittää itseni ja kopioida tämän Facebook-esseeni vielä jurppublogiini? - Vielä pitäisi viedä roskat ulos...