60-luvun alkupuolen lauantai-illan ohjemavaihtoehdoista keskikokoisella provinssipaikkakunnalla.

Vanhus heräsi unettomuuskohtaukseen ja ryhtyi muistelemaan puolen vuosisadan takaisia talviviikonloppujen iltoja. Vastaavia kokemuksia on varmasti muillakin saman ikäluokan edustajilla, jotka ovat käyneet 60-luvun alkupuolella koulua maamme keskikokoisissa provinssikaupungeissa. Nuoremmille olkoon ihmetyksen aiheeksi..tässä siis Vanhuksen kertomus:

"Lauantain vaihtoehdot keskikoululaisille (ammattikoululaiset ja opistolaiset olivat jo meitä vanhempia, joten heillä lienee olleet jo laajemmat mahdollisuudet viikonlopun viettoon):
Mahdollisen saunan ja Lauantain Toivottujen jälkeen piti päättää, jääkö tuijottamaan television ainoaa kanavaa (ns. "Viipurin ääni" saatiin Blaupunktiimme vasta myöhemmin) tai lueskelemaan. Ulkomaailma veti kuitenkin puoleensa, jolloin vaihtoehtoja (ikäkaudella teinikunnan jäsenkortin saamisen ja mopon hankinnnan välillä) oli, meillä imatrankoskelaisilla (tainionkoskelaisista, vuoksenniskalaisista ja huhtasenkyläläisisitä en tiedä - nehän olivat todella kaukaisia, eksoottisia paikkoja) suunnilleen kolme:

1. KULMIEN KIERTO. Noin kymmenen minuutin kierros (yleensä myötäpäivään?) Napinkulmalta Viipurintietä pitkin Piponiuksen talon ohi, siitä torin sivuitse ISS:n talon ohi Lappeentielle ja takaisin Skutnabbin kauniin, puurakenteisen liiketalon eteen. Tätä vaihtoehtoa käytin harvoin, koska "kulmien kiertäjät" olivat yleensä vanhempia ja ulkona tuli helposti kylmä. Kesäisin sitä kuitenkin harjoitin, mutta se onkin toinen juttu.

2. KOULUKONVAT. Imatra on, historiallisista syistä johtuen, maantieteellisesti todella laaja taajama ja meillä oli kolme pimeiden, useiden kilometrien taipaleiden yhdistämää oppikoulua: IYL (omani, lähimpänä), TYK ja VYK. Näistä viimeksi mainitun oppilaskunnalla tuntui olevan "riihikuivaa" todella paljon, koska maamme merkittävimmät koulukonvien kiertäjät (PEPE & PARADISE, JUSSI & BOYS jne.) esiintyivät siellä. No, oppihan siinä käyttämään linja-autoa. Konvien ohjelmaan kuuluivat limutiskillä roikkuminen ja seinän vierille sijoitettujen, kylmäkätisten tyttöjen tanssiinhaku, mikäli uskalsi. Kovasti kaverit kehuivat, jos sen muutaman kerran illassa teki! Itseäänkin pelotti, saati sitten tyttöjä!

3. SEURAKUNTAILLAT, joita muistaakseni "Nuorisokahviloiksi" kutsuttiin. Kiva vaihtoehto konville: siellä pystyi keskustelemaan, ja mukana olivat myös luokkamme mukavat seurakuntatytöt, joiden kanssa joskus tapaamisesta etukäteen sovimmekin. Liitännäisenä seurasi sittemmin kirkon kellarissa sijaitsevan valokuva-laboratorion käyttöillat, mutta niistä tuonnempana.

- Näin siis eteni tähtikirkas 60-luvun alun talvi-ilta keskikokoisessa, tiiviisti Äiti Venäjän kylkeen nojaavassa kotikauppalassamme maamme suurimman joen, Vuoksen, hitaasti paikkakuntamme läpi kohti Laatokkaa virratessa, maamme mahtavimman vesivoimalaitoksen generaattoreita hiljaa hyristäen.

Ja, mikä parasta: valitsinpa minkä hyvänsä edellisistä kolmesta vaihtoehdosta, kotona odotti keittiön pöydällä poikkeuksetta äidin valmistama voileipä ja iso lasi maitoa.

- Eipä elämä siis silloin(kaan) hullumpaa ollut, vai mitä? Siis ilman somea?

KAUPPALA, JOKA AVAUTUI LIIKAA eli TYÖVÄENOPISTOKURSSIEN RISKIT.

Vanhukselle palautui muistiin surullinen tapahtumaketju aikojen takaa, jolloin ei vielä tunnettu somea eikä aikakauslehdissä esiintynyt paremmasta elämästä saarnaavia terapeutteja. Yleisen tietämättömyyden seurauksena pääsikin oheinen ilmiö saavuttamaan yllätyksellistä suosiota eräällä keskisuurella paikkakunnalla - sangen surullisin seurauksin.

Kauppalaa ei Vanhus halua nimetä. Tieto, että kyseessä oli vuosikymmenien takainen, juurikin kauppalan kokoinen taajama, riittänee. Paikkakunnan puoluejakaumalla ei liioin ole merkitystä, mutta kunnan Työväenopiston aktiivisuus ja suosio lienee hyvä pitää mielessä arvioitaessa tapahtumien vyöryn syitä.

Siispä asiaan.

Kaukaisessa pääkaupungissamme (johon uudet hullutukset aina ensinnä pesiytyvät) oli noussut esiin Asiantuntija, jonka mukaan suomalaisia vaivaa vakava umpimielisyys. Koska kyseinen henkilö ei ollut saanut koulutusta psyykkisten ongelmien hoitamiseen, pidettiin hänen uutta oppiaan kuitenkin jossain määrin kyseenalaisena ja verrattiin sitä samoihin aikoihin suuren valtameren takana syntyneeseen "Flower Power"- eli hippiliikkeeseen. Monet nimekkäätkin helsinkiläiset hurahtivat silti hänen oppeihinsa.

Koska uusi ajattelutapa avoimuudesta oli pian saanut verrain suuren suosion sekä Etu- että Taka-Töölössä ja kyseinen henkilö oli ryhtynyt itse avautumaan eräissä maamme johtavissa aikakauslehdissä (Hopeapeili, Elokuva-Aitta yms.), tehtiin tarinamme kohteena olevasssa kauppalassa ripeä päätös: asiantuntija on saatava pian paikkakunnalle luennoimaan ja harjoittamaan kauppalalaisia avoimuuteen!

Asia käsiteltiin kauppalanvaltuustossa, josta se siirrettiin Työväenopiston hoidettavaksi. Opistolla oli nimittäin kauppalalaisten kurssitukseen soveltuvat tilat, jonka lisäksi opiston rehtoritar oli hyvissä väleissä kaikkiin paikkakunnan johtaviin puolueisiin eli sosialidemokraatteihin, maalaisliittolaisiin sekä kokoomukselaisiin. Asiaa toimeenpanevat tahot käärivät henkiset hihansa ja pian olikin kauppalan omassa sanomalehdessä suurikokoinen mainos ytimekkäällä tekstillä varustettuna:

"Haluatko oppia avautumaan muuallakin kuin ompeluseurassa ja ryyppyporukassa? Helsinkiläinen Asiantuntija opastaa sinut uuteen avoimuuteen XXX:n Työväenopiston kurssilla!".

- Eipä aikaakaan, ja ensimmäinen kurssi-ilta oli käsillä.

Pääkaupungista asti kauppalaamme matkustanut, ilmeisen sujuvapuheinen Asiantuntija esittäytyi. Monet hänet jo tunsivatkin lehtijuttujen kuvista, joissa hän esiintyi näyttävässä puvussa, uudet tekohampaat välkähdellen! Ja tiedettiin hänen avioliittojensa varakkaiden sukujen edustajien kanssa lisänneen myös hänen aineellista hyvinvointiaan!

Ensimmäinen kurssilaiserä jaettiin pienryhmiin (rehtoritar avusti tässä vaiheessa muodostamaan ryhmät poliittisin perustein). Asiantuntija opasti lyhyen johdannon avulla kurssilaisia avautumiseen, ja sitähän sitten riitti! Innokkaimmilla kurssilaisilla nousivat jopa kyyneleet silmiin heidän paljastaessaan sisintään tavalla, jota he eivät olleet koskaan soveltaneet edes parisuhteissaan. Kaikki mielen perukat tuuletettiin ennennäkemättömällä innolla! Tunnelma oli kuin lahkolaisseuroissa!

Kului aikaa joitakin päiviä, ja sitten...

Ensimmäiset oireet avautumisesta ilmenivät kodeissa aamukahvien aikaan.

- Ihanko totta olet niin sanonut...?
- Juu...

Keskustelut perhepiirissä alkoivat vaimentua. Siirtykäämme seuraamaan tapahtumia työpaikoilla:

- Tiedätkö, mitä N.N. kertoi muutama pävä sitten avautumiskurssilla...?

Pitkiä katseita N.N.:n suuntaan.

Ongelmat levisivät pian myös kaduille ja toreille. Koska kaupoissa oli tuohon aikaan vain yksi kassaneiti, saattoivat samalla kurssilla käyneet joutua peräkkäin jonoon. Tällaista tilannetta kuitenkin välteltiin ja piileskeltiin hyllyjen takana, kunnes jono oli edennyt. Riskinä oli, että samalla kurssilla avautumista kuunnellut henkilö asettuikin taakse!

Entistä pahempaa seurasi.

Kadulla saatettiin vaihtaa jalkakäytävää, mikäli vastaan tuli toinen kurssilainen. Kaikkein herkkätuntoisimmat eivät enää liikkuneet kadulla päiväsaikaan. Torielämä alkoi näin ollen hiipua, eikä yleisiin rientoihin enää osallistuttu yhtä aktiivisesti kuin aiemmin.

Ongelma tiedostettiin myös paikallisen kunnanlääkärin vastaanotolla. Itkeskeleviä naisia (ja jokunen mieskin) alkoi ilmaantua odotushuoneeseen. Mutta  edes kunnanlääkäri ei löytänyt ratkaisua tilanteeseen.

Tuli syksy, tuli talvi.

Kauppalan väki alkoi pikku hiljaa uskaltautua kaupoille, rohkeimmat jopa kirkkoon. Seurakunnasta löytyi apu, kun kirkkoherra nosti asian rohkeasti esiin saarnassaan ja siteerasi Raamatun kohtaa, jossa puhutttiin ensimmäisen kiven heittämisestä.

Päättyi talvi, tuli kevät. Kauheat muistot edellisvuoden avautumiskurssista olivat jo miltei haituneet, ja ihmiset alkoivat jälleen tervehtiä toisiaan.

Kauppalan virkamiehet tekivät lopulta merkittävän päätöksen:

Työväenopistossa ei tulla enää koskaan järjestämään avautumiskursseja, ellei kyse ole kalan perkaamisesta!

Kulinaristisia kokeiluja - "omasta päästä"!

Moni muistanee ajat yli puolen vuosisadan takaa. Jos perheessä oli tytär (meillä ei valitettavasti ollut), hän sai auttaa äitiä keittiössä. Mutta entä sitten, jos oli vain kaksi poikaa, kuten meillä? "Menkää pihalle leikkimään", sanoi äitimme osoitettuamme kiinnostuksemme ruoanlaittoa kohtaan.

Hapanvuokaleipä (2016)

Vasta naimisiin päästyäni sain mahdollisuuden toimia itsenäisesti keittiössä. Eläkeiän, ihmisen elämänkaaren viimeisen jakson, aikana olen sitten vapautunut kaikenlaisiin "kulinaristisiin kokeiluihin", joista osa on ollut onnistuneita, osa ei...

Keittiöaktiviteetteihin kuuluvat myös säilöntäkokeet. Olen erityisen kiinnostunut umpioinnista jo koulutukseni (mikrobiologi) perusteella. Idea on mainio: pastöroidaan purkkiin juureksia ym. kasvikunnan tuotteita herkullisissa liemissä (HUOM! Ei lihalle tai kalalle, itiöllisen anaerobibakteerien kuten Clostridium botulinum- ja C.perfringens-riskin vuoksi). Ohjeita umpiontiin löytyy vanhoista keittokirjoista:

Ruotsalainen säilöntäopas 

Eräät kokeiluni saattavat olla epäilyttävän näköisiä. Ohessa "puurokas", jonka paistan Rouvaltamme riisinkeittimeen yli jääneestä kaurapuurosta ja "tuunaan" sen kaikenlaisella, kuten esikypsennetyillä pekonisiivuilla tai umpioiduilla nauriilla (HUOM! Varovasti neilikoiden kanssa - ne ovat sangen väkevänmakuisia!).

"Puurokas" (2017)

Osa hapanleivistä on ollut onnistuneita. Hapanjuuren kanssa on kuitenkin oltava varovainen: liian kosteaan ja suljettuun juureen kehittyy asetonia tuottavia klostrideja!

Onnistunut hapanleipä (2016)

Makaronilaatikko on ns. "varma tapaus". Liikaa sipulia kannattaa kuitenkin varoa: se tekee laatikosta turhan makean. Jauhelihan tilalla voi käyttää karheaa soijaa!

Hauskinta on soveltaa oman puutarhan tuotteita kokkaukseen. Ohessa esimerkkinä nauris. - Mutta puutarhakokeiluista tuonnempana. MUISTAKAA kerätä etanat ja kotilot pois puutarhoistanne!

Nauris (2015)

Mies, joka muuttui pekoniksi

Oli aivan tavallinen arkiaamu.

Mies (seitsemissäkymmenissä, keskivartalolihavuudesta ja siihen liittyvistä oheisilmiöistä kärsivä, muuten aivan tavallinen mies) seisoi keittiössä paistamassa pekonia.

- Kaikkea ne keksivätkin, huudahti vaimo sanomalehtensä ääreltä.

- Englantilaisen yliopiston terveystieteen laitoksen tutkijat ovat todenneet, että pekoni onkin erittäin terveellistä. Se sisältää kaikkia ihmiselle välttämättömiä rasvahappoja ja aminohappoja, samoin piristäviä hormoneja...

Mehen mieleen tulvahtivat muistot englantilaisten hotellien "English Breakfast"-aamiaisista ja hän hymyili itsekseen. "Ilmankos britit ovat niin reippaita", hän oivalsi.

Uutinen levisi, kuinkas muuten, välittömästi seuraavan päivän iltalehtien etusivuille. Parin päivän kuluttua se oli pääaiheena illan ajankohtaisohjelmassa "Kuinka olemme selvinneet ilman pekonia?".

Mies huomasi, kaupungilla asioidessaan, naisten katselevan häntä kiinnostuneesti. "Olenko muuttunut edukseni?", hän mietti. Eräät rouvashenkilt jopa seurasivat häntä ja supattelivat keskenään.

Pian alkoivat ikävyydet.

Keskivartalolihavia miehiä alkoi kadota selittämättömästi kauppa- ja virastomatkojensa yhteydessä. Toisaalta havaittiin vankkojen lihaveitsien kysynnän kasvaneen räjähdysmäisesti.

Sitten tuli uutispommi!

Hymy-lehti otsikoi, tyytyväisen rouvashenkilön kuvan kera:

"SÖIN MIEHENI".

Keskivartalolihavat alkoivat vältellä julkisia paikkoja. Etenkin pienempien ruokakauppojen ympäristöt osoittautuivat vaarallisiksi: moni mies lähti, vaimonsa pyynnöstä, asioimaan paikallisessa marketissa eikä koskaan palannut kotiin.

Naistenlehtien sivut täyttyivät silavaruokaohjeista ja rouvashenkilöiden silmät alkoivat kiilua yhä uhkaavammin.

Mies päätti sulkeutua kotiinsa. Hän ei siis kadonnut kokonaan, mutta julkisuudessa häntä ei enää nähty. Turvallisuutensa vuoksi hänen oli pakko viettää yönsä lukitussa komerossa, koska oli nähnyt vaimonsa tulostamia nettireseptejä:

- Koe miehesi aivan uudella tavalla - lautasellasi!
- Sipuli ja pekoni sopivat yhteen!
- Kesäinen grilli-ilta ilman isää!

Sen pituinen se. Paitsi miehen elämä, joka jatkui ikuisena pakoiluna, koska hän ei pystynyt luopumaan keskivartalolihavuudestaan.

Neliulotteisuudesta, päivää...

Tulipa katsottua uuden ilmaiskanavan, National Geographyn, sarjaa A. Einsteinista. Mieleeni nousi silloin, kuinkas muuten, vanha kunnon neliulotteinen kuutio, josta aiemmin onkin ollut puhetta, siis "tesseract". Sen hahmottaminen on meille yhtä vaikeaa kuin kolmiulotteisuutemme ymmärtäminen (mahdollisille) kaksiulotteisille olioille, joita voisi hyvinkin kutsua "hyvin pinnallisiksi". - Tässä eräs hahmotelma kyseisestä kappaleesta, jossa häiritsee ainoastaan alempien ulottuvuuksien suorakulmaisuussäännöstä poikkeaminen: neljäs koordinaatti sojottaa mitä kummallisimpaan suuntaan...ajattelevatko "pintaoliot" samoin meidän korkeuskoordinaatistamme ja huutavat yhteen ääneen: "Huijausta! False fact!"?  Mietin myös, miten ihmiskunta on oppinut lukemaan kolmiulotteisuutta kaksiulotteisille pinnoille piirrettyjen kuvien avulla. Miksi kolmiulotteisen todellisuuden perusteella ei pystytä hahmottamaan neliulotteisuutta?- Mainio aihe miettiä unta odotellessa, eli hyvää yötä neljännessä ulottuvuudessa! Yrittäkää päästää aamuksi takaisin!

(photo: Google)