Vanhus heräsi unettomuuskohtaukseen ja ryhtyi muistelemaan puolen
vuosisadan takaisia talviviikonloppujen iltoja. Vastaavia kokemuksia on
varmasti muillakin saman ikäluokan edustajilla, jotka ovat käyneet 60-luvun
alkupuolella koulua maamme keskikokoisissa provinssikaupungeissa.
Nuoremmille olkoon ihmetyksen aiheeksi..tässä siis Vanhuksen kertomus:
"Lauantain vaihtoehdot keskikoululaisille (ammattikoululaiset ja opistolaiset olivat jo meitä vanhempia, joten heillä lienee olleet jo laajemmat mahdollisuudet viikonlopun viettoon):
Mahdollisen saunan ja Lauantain Toivottujen jälkeen piti päättää, jääkö tuijottamaan television ainoaa kanavaa (ns. "Viipurin ääni" saatiin Blaupunktiimme vasta myöhemmin) tai lueskelemaan. Ulkomaailma veti kuitenkin puoleensa, jolloin vaihtoehtoja (ikäkaudella teinikunnan jäsenkortin saamisen ja mopon hankinnnan välillä) oli, meillä imatrankoskelaisilla (tainionkoskelaisista, vuoksenniskalaisista ja huhtasenkyläläisisitä en tiedä - nehän olivat todella kaukaisia, eksoottisia paikkoja) suunnilleen kolme:
1. KULMIEN KIERTO. Noin kymmenen minuutin kierros (yleensä myötäpäivään?) Napinkulmalta Viipurintietä pitkin Piponiuksen talon ohi, siitä torin sivuitse ISS:n talon ohi Lappeentielle ja takaisin Skutnabbin kauniin, puurakenteisen liiketalon eteen. Tätä vaihtoehtoa käytin harvoin, koska "kulmien kiertäjät" olivat yleensä vanhempia ja ulkona tuli helposti kylmä. Kesäisin sitä kuitenkin harjoitin, mutta se onkin toinen juttu.
2. KOULUKONVAT. Imatra on, historiallisista syistä johtuen, maantieteellisesti todella laaja taajama ja meillä oli kolme pimeiden, useiden kilometrien taipaleiden yhdistämää oppikoulua: IYL (omani, lähimpänä), TYK ja VYK. Näistä viimeksi mainitun oppilaskunnalla tuntui olevan "riihikuivaa" todella paljon, koska maamme merkittävimmät koulukonvien kiertäjät (PEPE & PARADISE, JUSSI & BOYS jne.) esiintyivät siellä. No, oppihan siinä käyttämään linja-autoa. Konvien ohjelmaan kuuluivat limutiskillä roikkuminen ja seinän vierille sijoitettujen, kylmäkätisten tyttöjen tanssiinhaku, mikäli uskalsi. Kovasti kaverit kehuivat, jos sen muutaman kerran illassa teki! Itseäänkin pelotti, saati sitten tyttöjä!
3. SEURAKUNTAILLAT, joita muistaakseni "Nuorisokahviloiksi" kutsuttiin. Kiva vaihtoehto konville: siellä pystyi keskustelemaan, ja mukana olivat myös luokkamme mukavat seurakuntatytöt, joiden kanssa joskus tapaamisesta etukäteen sovimmekin. Liitännäisenä seurasi sittemmin kirkon kellarissa sijaitsevan valokuva-laboratorion käyttöillat, mutta niistä tuonnempana.
- Näin siis eteni tähtikirkas 60-luvun alun talvi-ilta keskikokoisessa, tiiviisti Äiti Venäjän kylkeen nojaavassa kotikauppalassamme maamme suurimman joen, Vuoksen, hitaasti paikkakuntamme läpi kohti Laatokkaa virratessa, maamme mahtavimman vesivoimalaitoksen generaattoreita hiljaa hyristäen.
Ja, mikä parasta: valitsinpa minkä hyvänsä edellisistä kolmesta vaihtoehdosta, kotona odotti keittiön pöydällä poikkeuksetta äidin valmistama voileipä ja iso lasi maitoa.
- Eipä elämä siis silloin(kaan) hullumpaa ollut, vai mitä? Siis ilman somea?
"Lauantain vaihtoehdot keskikoululaisille (ammattikoululaiset ja opistolaiset olivat jo meitä vanhempia, joten heillä lienee olleet jo laajemmat mahdollisuudet viikonlopun viettoon):
Mahdollisen saunan ja Lauantain Toivottujen jälkeen piti päättää, jääkö tuijottamaan television ainoaa kanavaa (ns. "Viipurin ääni" saatiin Blaupunktiimme vasta myöhemmin) tai lueskelemaan. Ulkomaailma veti kuitenkin puoleensa, jolloin vaihtoehtoja (ikäkaudella teinikunnan jäsenkortin saamisen ja mopon hankinnnan välillä) oli, meillä imatrankoskelaisilla (tainionkoskelaisista, vuoksenniskalaisista ja huhtasenkyläläisisitä en tiedä - nehän olivat todella kaukaisia, eksoottisia paikkoja) suunnilleen kolme:
1. KULMIEN KIERTO. Noin kymmenen minuutin kierros (yleensä myötäpäivään?) Napinkulmalta Viipurintietä pitkin Piponiuksen talon ohi, siitä torin sivuitse ISS:n talon ohi Lappeentielle ja takaisin Skutnabbin kauniin, puurakenteisen liiketalon eteen. Tätä vaihtoehtoa käytin harvoin, koska "kulmien kiertäjät" olivat yleensä vanhempia ja ulkona tuli helposti kylmä. Kesäisin sitä kuitenkin harjoitin, mutta se onkin toinen juttu.
2. KOULUKONVAT. Imatra on, historiallisista syistä johtuen, maantieteellisesti todella laaja taajama ja meillä oli kolme pimeiden, useiden kilometrien taipaleiden yhdistämää oppikoulua: IYL (omani, lähimpänä), TYK ja VYK. Näistä viimeksi mainitun oppilaskunnalla tuntui olevan "riihikuivaa" todella paljon, koska maamme merkittävimmät koulukonvien kiertäjät (PEPE & PARADISE, JUSSI & BOYS jne.) esiintyivät siellä. No, oppihan siinä käyttämään linja-autoa. Konvien ohjelmaan kuuluivat limutiskillä roikkuminen ja seinän vierille sijoitettujen, kylmäkätisten tyttöjen tanssiinhaku, mikäli uskalsi. Kovasti kaverit kehuivat, jos sen muutaman kerran illassa teki! Itseäänkin pelotti, saati sitten tyttöjä!
3. SEURAKUNTAILLAT, joita muistaakseni "Nuorisokahviloiksi" kutsuttiin. Kiva vaihtoehto konville: siellä pystyi keskustelemaan, ja mukana olivat myös luokkamme mukavat seurakuntatytöt, joiden kanssa joskus tapaamisesta etukäteen sovimmekin. Liitännäisenä seurasi sittemmin kirkon kellarissa sijaitsevan valokuva-laboratorion käyttöillat, mutta niistä tuonnempana.
- Näin siis eteni tähtikirkas 60-luvun alun talvi-ilta keskikokoisessa, tiiviisti Äiti Venäjän kylkeen nojaavassa kotikauppalassamme maamme suurimman joen, Vuoksen, hitaasti paikkakuntamme läpi kohti Laatokkaa virratessa, maamme mahtavimman vesivoimalaitoksen generaattoreita hiljaa hyristäen.
Ja, mikä parasta: valitsinpa minkä hyvänsä edellisistä kolmesta vaihtoehdosta, kotona odotti keittiön pöydällä poikkeuksetta äidin valmistama voileipä ja iso lasi maitoa.
- Eipä elämä siis silloin(kaan) hullumpaa ollut, vai mitä? Siis ilman somea?
No comments:
Post a Comment