Kulinaristisia kokeiluja - "omasta päästä"!

Moni muistanee ajat yli puolen vuosisadan takaa. Jos perheessä oli tytär (meillä ei valitettavasti ollut), hän sai auttaa äitiä keittiössä. Mutta entä sitten, jos oli vain kaksi poikaa, kuten meillä? "Menkää pihalle leikkimään", sanoi äitimme osoitettuamme kiinnostuksemme ruoanlaittoa kohtaan.

Hapanvuokaleipä (2016)

Vasta naimisiin päästyäni sain mahdollisuuden toimia itsenäisesti keittiössä. Eläkeiän, ihmisen elämänkaaren viimeisen jakson, aikana olen sitten vapautunut kaikenlaisiin "kulinaristisiin kokeiluihin", joista osa on ollut onnistuneita, osa ei...

Keittiöaktiviteetteihin kuuluvat myös säilöntäkokeet. Olen erityisen kiinnostunut umpioinnista jo koulutukseni (mikrobiologi) perusteella. Idea on mainio: pastöroidaan purkkiin juureksia ym. kasvikunnan tuotteita herkullisissa liemissä (HUOM! Ei lihalle tai kalalle, itiöllisen anaerobibakteerien kuten Clostridium botulinum- ja C.perfringens-riskin vuoksi). Ohjeita umpiontiin löytyy vanhoista keittokirjoista:

Ruotsalainen säilöntäopas 

Eräät kokeiluni saattavat olla epäilyttävän näköisiä. Ohessa "puurokas", jonka paistan Rouvaltamme riisinkeittimeen yli jääneestä kaurapuurosta ja "tuunaan" sen kaikenlaisella, kuten esikypsennetyillä pekonisiivuilla tai umpioiduilla nauriilla (HUOM! Varovasti neilikoiden kanssa - ne ovat sangen väkevänmakuisia!).

"Puurokas" (2017)

Osa hapanleivistä on ollut onnistuneita. Hapanjuuren kanssa on kuitenkin oltava varovainen: liian kosteaan ja suljettuun juureen kehittyy asetonia tuottavia klostrideja!

Onnistunut hapanleipä (2016)

Makaronilaatikko on ns. "varma tapaus". Liikaa sipulia kannattaa kuitenkin varoa: se tekee laatikosta turhan makean. Jauhelihan tilalla voi käyttää karheaa soijaa!

Hauskinta on soveltaa oman puutarhan tuotteita kokkaukseen. Ohessa esimerkkinä nauris. - Mutta puutarhakokeiluista tuonnempana. MUISTAKAA kerätä etanat ja kotilot pois puutarhoistanne!

Nauris (2015)

Mies, joka muuttui pekoniksi

Oli aivan tavallinen arkiaamu.

Mies (seitsemissäkymmenissä, keskivartalolihavuudesta ja siihen liittyvistä oheisilmiöistä kärsivä, muuten aivan tavallinen mies) seisoi keittiössä paistamassa pekonia.

- Kaikkea ne keksivätkin, huudahti vaimo sanomalehtensä ääreltä.

- Englantilaisen yliopiston terveystieteen laitoksen tutkijat ovat todenneet, että pekoni onkin erittäin terveellistä. Se sisältää kaikkia ihmiselle välttämättömiä rasvahappoja ja aminohappoja, samoin piristäviä hormoneja...

Mehen mieleen tulvahtivat muistot englantilaisten hotellien "English Breakfast"-aamiaisista ja hän hymyili itsekseen. "Ilmankos britit ovat niin reippaita", hän oivalsi.

Uutinen levisi, kuinkas muuten, välittömästi seuraavan päivän iltalehtien etusivuille. Parin päivän kuluttua se oli pääaiheena illan ajankohtaisohjelmassa "Kuinka olemme selvinneet ilman pekonia?".

Mies huomasi, kaupungilla asioidessaan, naisten katselevan häntä kiinnostuneesti. "Olenko muuttunut edukseni?", hän mietti. Eräät rouvashenkilt jopa seurasivat häntä ja supattelivat keskenään.

Pian alkoivat ikävyydet.

Keskivartalolihavia miehiä alkoi kadota selittämättömästi kauppa- ja virastomatkojensa yhteydessä. Toisaalta havaittiin vankkojen lihaveitsien kysynnän kasvaneen räjähdysmäisesti.

Sitten tuli uutispommi!

Hymy-lehti otsikoi, tyytyväisen rouvashenkilön kuvan kera:

"SÖIN MIEHENI".

Keskivartalolihavat alkoivat vältellä julkisia paikkoja. Etenkin pienempien ruokakauppojen ympäristöt osoittautuivat vaarallisiksi: moni mies lähti, vaimonsa pyynnöstä, asioimaan paikallisessa marketissa eikä koskaan palannut kotiin.

Naistenlehtien sivut täyttyivät silavaruokaohjeista ja rouvashenkilöiden silmät alkoivat kiilua yhä uhkaavammin.

Mies päätti sulkeutua kotiinsa. Hän ei siis kadonnut kokonaan, mutta julkisuudessa häntä ei enää nähty. Turvallisuutensa vuoksi hänen oli pakko viettää yönsä lukitussa komerossa, koska oli nähnyt vaimonsa tulostamia nettireseptejä:

- Koe miehesi aivan uudella tavalla - lautasellasi!
- Sipuli ja pekoni sopivat yhteen!
- Kesäinen grilli-ilta ilman isää!

Sen pituinen se. Paitsi miehen elämä, joka jatkui ikuisena pakoiluna, koska hän ei pystynyt luopumaan keskivartalolihavuudestaan.

Neliulotteisuudesta, päivää...

Tulipa katsottua uuden ilmaiskanavan, National Geographyn, sarjaa A. Einsteinista. Mieleeni nousi silloin, kuinkas muuten, vanha kunnon neliulotteinen kuutio, josta aiemmin onkin ollut puhetta, siis "tesseract". Sen hahmottaminen on meille yhtä vaikeaa kuin kolmiulotteisuutemme ymmärtäminen (mahdollisille) kaksiulotteisille olioille, joita voisi hyvinkin kutsua "hyvin pinnallisiksi". - Tässä eräs hahmotelma kyseisestä kappaleesta, jossa häiritsee ainoastaan alempien ulottuvuuksien suorakulmaisuussäännöstä poikkeaminen: neljäs koordinaatti sojottaa mitä kummallisimpaan suuntaan...ajattelevatko "pintaoliot" samoin meidän korkeuskoordinaatistamme ja huutavat yhteen ääneen: "Huijausta! False fact!"?  Mietin myös, miten ihmiskunta on oppinut lukemaan kolmiulotteisuutta kaksiulotteisille pinnoille piirrettyjen kuvien avulla. Miksi kolmiulotteisen todellisuuden perusteella ei pystytä hahmottamaan neliulotteisuutta?- Mainio aihe miettiä unta odotellessa, eli hyvää yötä neljännessä ulottuvuudessa! Yrittäkää päästää aamuksi takaisin!

(photo: Google)

Neliulotteisuus - tarua vai totta?

"Neliulotteisuudesta, iltaa!".

Lupasin vähentää kirjoittelua, mutta tämä asia nousee yhä edelleen mieleeni ja toivoisin siihen "auttavaa kättä" ("guiding hand"). Mitä sanotte seuraavasta?

Geometrinen neliulottuvuus (toisin kuin Einsteinin ehdottama aika) rakentuu imaginaarisen ohuista kolmiulotteisen maailman siivuista. Miksi? Koska korkeammat ulottuvuudet rakentuvat niin, esim. kolmiulotteisuus imaginaarisen ohuista kaksiulotteisuuden tasoista.

SALVADOR DALI esitti upean yksinkertaistuksen neliulotteisuudesta ohessa nähtävässä Ristiinnaulitun kuvassa.

Ongelma on kuitenkin neljännen ulottuvuuden suunta. Muistatte varmaankin geometriasta kolmiulotteisuuden koordinaatiston (Imatran Yhteislyseossa Pentti Koskisen erinomaisen selkeää opetusta 60-luvulla kuunnelleet ystäväni varmasti muistavat)? Mihin suuntaan voimme siitä neljännen ulottuvuuden "sojottaa" (karjalainen sana, ei sivumerkityksiä)?

Toinen ongelma on enemmänkin eettinen. Katsokaa kättänne! Hyväksyttekö sen, että kätenne on vain kolmiulotteinen varjo neliulotteisesta kädestä, joka osoittaa meille tuntemattomaan suuntaan neliulotteisuudessa?

"Olemme varjo vain", sanoo Rouvamme. Siispä haastan kaikki mukaan ajatustalkoisiin nimeltä mainitsematta (mm. tällaisiin pohdintoihin paneutuneet luokkatoverini IYL:stä).

Siispä! Kaikki, jotka saunan jälkeen mökkilaiturilla / kotisohvalla istutte, osallistukaa pohdintatalkoisiin! Millainen on neliulotteinen todellisuus, joka Salvador Dalin mukaan meitä kaikkia odottaa? Missä päin on neljäs ulottuvuus, jota kohti ainakin oma mieleni suuntautuu?

- Kiitos ajastanne, jos tänne asti jaksoitte lukea.

PAAVO, "MERI-LAPIN LEPAKKOMIES"

Huomenta, jos kello kaksi yöllä niin sopii sanoa!

Heräsin kesken hyvin aloitettujen unieni Muuratsalon Vanhuksen höpötykseen:

- Nyt on Paavolle pöytä katettu ja peti petattu....

Ryhdyin miettimään. Näinkö onkin? "Meille on tullut Paavo"?

Olen nähnyt elämäni aikana monia yrityksiä saada maailmanmeno tolkulliseen kuntoon: kommunismi, kiihkokapitalismi, hippiliike, vennamolaisuus, "yhden pysähdyksen taktiikka" ja mitä niitä on ollutkaan. Ympäristönsuojelun professorini Pekka Nuorteva sekä Keski-Suomen tunnetuin kalastaja Pentti Linkola ovat toisaalta varoittaneet jo vuosikymmeniä sitten karusta lopustamme, joka ajoittuu juuri kuluviin vuosikymmeniimme. Kumpi romahtanee ensin, maailmantalous vai Rolling Stones-yhtyeen kunto?

Mutta Paavo ja alkiolaisuus! Mikäpä ettei? Enpä ole koskaan kuullut pahaa sanaa alkiolaisuudesta, ja osa-aikaisena nauriinviljelijänä olisin valmis antamaan osan sadostani nälkää kärsiville.Onko Paavo poliittinen messiaamme, "Second To None", kuten amerikkalaiset sanoisivat?

Taidanpa levätä tämän mietiskelyni jälkeen. Mutta kannattiko ajatella? Kaikki aina lyttäävät mielipiteeni...mutta ehkäpä tämä yöllinen pohdintani herätti teissä kuitenkin ajatuksia? Paavo, "Meri-Lapin Lepakkomies", pelastaa meidät? Eihän Muuratsalon Vanhuskaan olisi minua turhaan herättänyt?

Ikävien tosiasioiden kohtaamisesta ja asioiden hoidosta.

Huomenta!

Kun asiat alkavat mennä huonoon suuntaan (ympäristö, maailmantalous, bioliuotus), voidaan asiaa pohtia julkisuudessa (emmehän elä Stalinin aikoja, emmehän?). Kun joku esittää arvion asioiden todennäköisestä kehityksestä tulevaisuudessa, tapahtuu usein seuraavaa (vapaasti, Muuratsalon Vanhuksen ajatuksenkulkua seuraten):

1. Sanotaan, että lähtötiedot ovat virheelliset. - Asiasta soitetaan iltalehtiin.

2. Sanotaan, että lähtötiedot ovat kenties oikeat, mutta analyysi "päin prinkkalaa". - Asiasta soitetaan iltalehtiin.

3. Todetaan, ettei kohdilla 1. ja 2. ole merkitystä, koska asiasta kertovan tahon munuaisten lopputuotteiden virtaussuunta on kääntynyt poikkeavasti päätä kohti ja hänestä on tullut ilonpilaaja. - Asiasta soitetaan iltalehtiin.

Päätelmät: asiasta kertova taho hoidetaan suomalaiskansallisella tavalla eli viedään navetan taakse jne. (tästä ei välttämättä soiteta iltalehtiin).

Kun jonkin ajan kuluttua todetaan, että navetan taakse viety taisikin itse asiassa olla oikeassa (virtsan virtaussuunta ei enää meitä mietitytä), ryhdytään etsimään syyllisiä asioiden ns. tolalle (vrt. Stalinin vainot ja nykyaikainen tapa anta toimitusjohtajalle potkut). Syyllisetkin viedään navetan taakse etc. - Asiasta soitetaan iltalehtiin.

Jos vieläkään ei tapahdu käännettä parempaan, palautetaan sekä alussa että myöhemmissä vaiheissa navetan taakse vietyjen maine, kiinnitetään heille muistolaatat navetan etuseinään, mennään itse navetan taakse ja tehdään se, mitä jokaisen kunniallisen ihmisen vastaavassa tilanteessa tulisi tehdä. - Asiasta soitetaan iltalehtiin.

Mutta - entä, jos tilanne ei VIELÄKÄÄN korjaannu? Navetan taakse on viety jo verrattain suuri joukko asianomaisia, eikä parannusta näy ns. mailla eikä halmeilla?

Muuratsalon Vanhus avaa väsyneet, kaiken nähneet silmänsä ja sanoo:

- Seuraavaksi kannattaisi purkaa se navetta ja kokeilla vielä uudelleen.

Laiskuus vs. saamattomuus?

Palaan, reippaat alkuillan unet nukuttuani, teemaan "Laiskuutta vai saamattomuutta?"

Itse näkisin, että (aikaan)saamattomuus merkitsee tilaa, jossa henkilö tietää jättävänsä tekemättä asioita, joita hänen kannattaisi/olisi syytä/täytyisi tehdä. Tästä johtuen hän, toisin kuin laiskuri, tuntee huonoa omaatuntoa ja ahdistusta. Tyypillisin esimerkki saamattomasta ihmisestä on (käsittääkseni) I.GONTSHAROVIN kuvaama, jalosukuinen herra Oblomov, jonka mukaan on nimetty myös romaanin kuvaama mielentila: "Oblomov +‎ -ism, after the nobleman who rarely leaves his bed in Ivan Goncharov's novel Oblomov (1859)." (WIKIPEDIA). Herra Oblomov tosin tietää, mitä hänen pitäisi tehdä, ja useinkin hän, kuuleman mukaan, aktivoituu hetkeksi vaipuakseen kuitenkin pian takaisin "oblomovilaisuuteensa".

Uskonnollis-kosmologisen Urantia-kirjan opetuksiin kuuluu puolestaan seuraava kirjallisuusote (Yhdysvalloissa päätettiin, ettei kirjalle ole olemassa tekijänoikeuksia, joten jätän viittaukset pois):

"Saamattomuudesta irti pääseminen vaatii päätöksentekoa, ryhdistäytymistä ja aluksi epämukavuuksilta tuntuvien velvollisuuksien tekemistä. Se vaatii aina sitoutumista, jonka hankkiminen kestää pitkään. Tavaksi tuleminen on kuitenkin vain ajan kysymys, jos sinnikkäästi ponnistelee laiskamatoa vastaan, sitä joka houkuttelee olemaan tekemättä ja päättämättä mitään. Ja se laiskamato on meidän mielessämme vellovat ajatukset ja tuntemukset, joita emme rajoita tai hävitä. Mutta niin tehdessämme ja onnistuessamme, oitis alkaa tapahtua ja palkintona on mielen tyytyväisyys, saavuttamisesta johtuva ilo. Tulemme huolehtineeksi sekä aineellisista että hengellisistä velvollisuuksistamme, kukin omalla persoonallisella tavallaan."

Huomattakoon tekstissä mainittu käsite "laiskamato", joka on teoksen laatijan/laatijoiden mukaan saamattomuuteen houkutteleva tekijä.

Tämä pitkähkö kannanottoni olkoon merkkinä siitä, että olen kyseistä, inhaa taudinaiheuttajaa vastaan hetkellisesti pystynyt taistelemaan ja tämän pohdinnan kirjoittamaan. Taidanpa ylittää itseni ja kopioida tämän Facebook-esseeni vielä jurppublogiini? - Vielä pitäisi viedä roskat ulos...